Elikkä pitkästä aikaa eilen otettiin tokoliikkeitä. Kaikkea pientä on tässä syksyn ja talven aikana tehty mutta tokoilut jätetty suosiolla tauolle. Katsoin parhaaksi pitää kunnon tauon ennen kuin taas kevään tulle jatketaan vähän säännöllisemmin. Ja tauko on taas tehty todella hyvää kaikkille niin mulle kuin koirille. Eikä meillä tavoitteetkaan missään taivaissa ole vaan tehdään sitä sen verran kun on kaikilla kivaa. Jos johonkin kisaan ainakin Ainon kanssa ensi kesänä päästäisiin. Mutta siis harjoituksista sitten. Ensin oli vuorossa aino. Intoa riitti ihan tuhottomasti. Otettiin ensin nuotoa kapulalla. Hyvin oli muistissa mitä sen kanssa tehtiin ja palkkaus kun tultiin luokse kapulan kanssa. Sitä otettiin muutaman kerran. Kapula ei vieläkään ole ihan mieleinen mutta edestystä ja pikku hiljaan tässä edetään kun ei kiirettä ole. Sitten otettiin narulelulla nuoto alusta loppuun ja hieno on. Täytyy vaan sitä kapulan pitämistä vahvistaa. Sitten otettiin perusasentoa ja se oli ihan hyvä melkein aina, muutaman kerran piti korjata. Käännöksiä tehtiin, vasemmalle tosi hyvin mutta oikealle vähän ottaa liikaa etäisyyttä musta. Luoksetulo nopea ja paikalleen. Liikeestä seisominen otettiin ja sekin ihan hyvä. Paikalla makuuta ei olla tehty sitten möllien mutta en usko että siinä mitää ongelmaa ole kun ei ole ollut pitkään aikaan. Tosi positiivinen olo jäi Ainon kanssa treenatessa. Josko nyt sais vähän useammin treenattua kun tytössä on ainesta. Sitten oli hätähousu Aapon vuoro. Eli intoa vielä enemmän kuin Ainolla. Toinen oli niin innoissaan ihan perusasennon harjoittelusta. Siinä onkin vielä hommaa. Noudon alkeita otettiin. Sitten ihan pieniä pätkiä seuraamista ja käännöksiä. Aapon kanssa on vielä tekemistä. Mutta jos nyt taas innostuttais.